Mieleni on halajanut jo pidemmän aikaa lukea fantasiaa. Vaikka lasken itseni fantasiakirjallisuuden ystäväksi, eivät alan teokset ole viime vuosina syystä tai toisesta päätyneet kirjahyllyyni. Song of Ice and Fire on vielä kesken, syy ei tosin ole omani vaan George R.R. Martinin. Vaikka fantasiamaailmat ovat kiehtovia, kaipaan kai erityisesti jotain pitkää kirjasarjaa, jossa ehtii tosissaan tutustumaan ja kiintymään hahmoihin. Siksi ajattelinkin alkaa lukea Pratchettin Discworld-romaaneja.
Colour of Magic tuntui lupaavalta. Ei täydelliseltä, mutta lupaavalta. Discworld on satumainen paikka ja tuntuu siltä, että Pratchettin humoristinen ote mahdollistaa mielikuvituksen venyttämisen pidemmälle kuin perinteisissä ryppyotsaisemmissa fantasiasarjoissa on suotavaa. Itse huumori on aika douglasadamsilaista. Olen antanut itseni ymmärtää, että sävy muuttuu myöhemmin jonkin verran vakavammaksi.
Hieman miinusta kirja saa ylitsepursuavista toimintakohtauksista. Välillä meininki on turhankin sekavaa ja hulvatonta. Pratchett selostaa tapahtumat tarkoituksella hieman vinkkeliä vaihdellen ja lukijaa hämäten, joten varsinkin vieraalla kielellä lukeva saa kyllä olla välillä tarkkana pysyäkseen melskeessä mukana.
Toimintaa tasapainotti maailman kuvailu ja lämminhenkiset viittaukset reaalimaailmaan. Toivon, että tämä on se suunta johon sarja etenee. Meidän maailmamme ilmiöiden ällistelemistä absurdissa fantasiakontekstissa. Kirjoja Pratchettilla on kertynyt vino pino, joten luettavaa riittää. Saa nähdä tuleeko tästä kaikkien aikojen suosikkisarjani vai heitänkö niteet seinään kolmannen osan puolivälissä. Kävin kyllä tänään kirjastossa ja aika optimistisesti lainasin osat kaksi, kolme ja kymmenen. Näillä alkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti