Luin Sinuhen! Viime kerrasta vierähtikin vuosikymmen. Vilkuilin vähän muiden bloggaajien arvioita ja samankaltaisia fiiliksiä oli monella herännyt. Nuorella lukijalla huomio kiinnittyy erityisesti seikkailuun ja Sinuhen ihmeelliseen tarinaan. Kypsemmällä iällä taas hoksaa, että taustalla on paljon yhteiskunnallisia ja filosofisia teemoja. Ei niin, että edes laskisin itseäni millään tasolla kypsäksi lukijaksi. Vauhti ja vaaralliset tilanteet eivät olleet menettäneet viehätystään vähääkään.
Ajattelin, että en paloittele näin hienoa kirjaa liian pieniin osiin ja analysoi sitä pilalle. Sinuhe on luonnollisesti lempikirjojani (niin kuin niin monen muunkin) ja kirjan kautta alunperin Waltarin erinomaisuuden keksinkin. Nuoreen lääkäriimme on vain niin helppo samaistua. Yksin hän eli kaikki elämänsä päivät ja sai lopulta maljansa täytenä. Alla joitakin havaintoja kuitenkin kirjasta.
Naiset. Nefernefernefer on suosikkini. Niin kaunis ja niin vaarallinen. Hän ei jätä uhreilleen yhtään mitään, ellei sitten kovettuneen sydämen. Minea on aika tavallinen tytönheitukka. Hänelle käy köpelösti. Merit on mukavan rauhallinen ja järkevä tapaus. Tragediaan tämäkin suhde tottakai päättyy. Muista naishahmoista erityismaininnan saakoon Baketamon, jonka kivimajan rakennusprosessia teki pahaa katso; sekä Muti, joka jaksaa purnata tutulla tyylillään kerta kerran jälkeen. Waltarin naiskäsityksestä on ollut ennenkin puhetta. Realistista? Ehkä ei. Viihdyttävää? Todellakin.
Kaptah. Hänen vuokseen välillä itkee ja useimmiten nauraa. Tämä silmäpuoli orja on liukas suustaan ja ovela päästään. Hän on täysin uskollinen isännälleen ja varastaakin tältä vain kohtuullisesti. Viiniruukut ovat hänen suuri heikkoutensa. Vuosien vaihtuessa rikkaudet tulevat ja menevät, kilot kertyvät ja karisevat, mutta lopussa voi aina luottaa siihen, että Kaptah keplottelee itsensä pois vaikeuksista. Hän on "järkevämpi" isäntäänsä siinä, että osaa nauttia elämästä sellaisena, kuin se hänelle annetaan, ja ymmärtää, että on kenties viisampaa olla itsekäs kuin kantaa turhaan tuskaa muiden vuoksi.
Egypti. Satumainen, kaunis, eläväinen. Tulvat huuhtovat Niilin suistoa ja härski öljy ja lantakakut tuoksuvat köyhien kortteleissa. Kansat kapinoivat ja sotivat, kukoistavat ja romahtavat. Faaraot ja jumalat käyvät keskenään julmaa leikkiä, jonka viime kädessä maksaa kansa verellään ja hiellään. Voittajiksi selvityvät vain Niilin kylläiset krokotiilit.
On kai turhaa jatkaa. Tämä on jokaisen luettava joskus. Upea kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti