Suzanne Collins - Mockingjay

"Are you, are you
Coming to the tree
Wear a necklace of rope, side by side with me."

Kuten jo aiemmin ounastelinkin, Nälkäpeli-trilogian päätösosassa ei enää itse pelejä nähty, vaan vallankumous. Sota on brutaalia ja jengiä kuolee reippahasti puolin ja toisin. Katniss on kokenut kovia, elämän ja kuoleman kysymykset eivät jätä häntä rauhaan hetkeksikään. 

Niin se vaan Capitoli kaatui sitkeästä vastarinnasta huolimatta. Mutta iloisempiakin loppuja on nähty. Paluuta entiseen ei ole. Olen oikeastaan aika järkyttynyt. En niinkään satojen taisteluissa kuolleiden (edes niiden lapsukaisten) puolesta, en Primin kohtalosta (no okei ehkä vähän), enkä maailman pahuudesta. Vaan siitä, että loppujen lopuksi Katniss valitsi Peetan!

Peetan. Kliseisen hyviksen, jossa ei ole särmän särmää. Ei mitään persoonallisuutta. Naiset ovat pilanneet maailman. Valinta tuntuu niin epäreilulta Galea kohtaan. Galessa ei ollut mitään vikaa. Ehdinkin jo kuvitella kirjan päättyvän siihen, että pähkähulluuden partaalla surffaileva Katniss metsästelee yksin District 12:n metsissä, tapaa Galen, he eivät vaihda sanaakaan, vaan metsästävät yhdessä koko päivän, ja lopun elämäänsä. Mutta ei. Katniss valitsee kakkupojan.

Oikeastaan, nyt kun asiaa ajattelee tarkemmin, ei kyseessä ehkä olekaan mikään Katnissin valinta. Junamatkalla kotiin Katniss sanoo Haymitchille, ettei hän halua tietää, kuka poikaystäväehdokkaista olisi kenties tulossa kotiin ja kuka ei. Eli vallankumoustaistelijallemme oli periaatteessa ihan sama, kuka sieltä tulee. Ei hän rakasta kumpaakaan, vaan tarvitsee itselleen vain miehen, jota piinata oikutteluillaan. Peeta ja Katniss ovat kyllä melkoinen pariskunta: toinen kärsii karmeista painajaisista ja toisen tekee välillä mieli tappaa kumppaninsa. Pyh ja pah. Gale, olet ikuisesti meidän kaikkien joskus friendzonetetuiksi joutuneiden poikamiesten sydämissä!

Äänestys kostonälkäpelien järjestämisestä oli aika dramaattinen. Kyllä-vastauksia tuli aavistuksen enemmän kuin mihin olin varautunut. Ehkä Katnissin ääni oli vain hämäystä Coinia varten. Tuskin kisoja koskaan pantiin käytäntöön. Tahdon kuitenkin uskoa, että kaikki äänestivät omatuntonsa mukaan, mikä johtaa siihen, että Haymitch, Katniss ja eivät loppujen lopuksi olleet Snowia parempia. Tappaminen on oikeutettua hyvän asian puolesta tällä logiikalla. Oikeastaan koko kirjasarja pohtikin juuri samaa teemaa.

Kokonaisuutena pidin kuitenkin trilogiasta kovasti. Sen maailmasta, sen hahmoista. Aavistus nuortenkirjamaisuutta ei häiritse, pohdiskeltavaa riittää myös aikuismaisempaan makuun. Pieni haikeuden tunnehan tässä tulee, kuten aina silloin, kun hyvä tarina on ohi. Ei enää Nälkäpelejä.