torstai 15. marraskuuta 2012

David Lagercrantz - Minä, Zlatan Ibrahimovic

Sain eilen illalla luettua Ibran mahtavan omaelämäkerran loppuun. Teoksen lopulla Zlatan tekee paluun Ruotsin maajoukkueeseen ja lupaa, että hänen uransa ei ole vielä ohi. Olin niin syventynyt lukemiseen, etten tajunnut, että samaan aikaan pelattiin maajoukkueiden ystävyysotteluita ympäri Eurooppaa. Laskin kirjan käsistäni, avasin tietokoneen ja menin katsomaan matsien tuloksia. En ollut uskoa silmiäni erään matsin kohdalla: Ruotsi – Englanti 4-2, Ruotsin maalintekijät Ibrahimovic (20), Ibrahimovic (77), Ibrahimovic (84), Ibrahimovic (90). Kooste pudotti vielä pahemmin, neljäs maali oli saksipotku 30 metristä. On vain yksi Zlatan.

Kirja oli kyllä aivan erinomaista luettavaa monella tasolla. Ensinnäkin miehen tarina on satumainen, kovalla työllä Malmön slummeista Milanon hotellisviitteihin. Toisaalta kaikki ne mestaruudet, yksittäiset voitot ja maalit selostetaan elävästi ja näkymä pukukoppeihin, kentän pinnalle ja pelitoverien ajatuksiin on herkullinen. Kolmantena on tietysti Zlatanin persoona. Nyt ei puhuta mistään nöyrästä ja vaatimattomasta työjuhdasta vaan röyhkeästä, aggressiivisesta supertähdestä, joka parkkeeraa Ferrarinsa vain pääoven eteen ja uskoo aidosti olevansa maailman paras. Moinen kukkoilu tietenkin periaatteessa ärsyttää minua suunnattomasti, mutta jos jollakin on siihen oikeus, niin Zlatanilla – hän ei vain puhu vaan myös voittaa.

Kirja on kirjoitettu Zlatanin äänellä ja ote on hyvin henkilökohtainen. Hauskoja yksityiskohtia riittää. Miehen siirto Juventukseen tapahtui niin kiireessä, että hänellä jäi Hollannin asuntoonsa Xbox kolmeksi viikoksi yksin huutamaan. Hänen piti ratkaista Italian liigan maalikuninkuus kantapäällään, ennen kuin sai hymyn nousemaan Mourinhon kasvoille. Hän osti talon, joka ei ollut myytävänä mistään hinnasta – saman talon, jota hän kadehtien katseli junnuna lenkkireittinsä varrella. Hän juhlisti mestaruuttaan AC Milanissa potkaisemalla päähän tv-haastattelussa ollutta Cassanoa. Turha kai luetella tämän enempää, idea lienee selvä.

Se voima, joka teki Ibrasta Ibran, kumpusi vihasta. Vihasta, kostonhimosta, näyttämisen halusta ja revanssin saamisesta. Koko uransa ajan häntä on haukuttu ja arvosteltu, lapsena parempiosaisten toimesta, myöhemmin lehdistön, vastustajien ja valmentajien puolesta. Pääteemaksi kohoaa erilaisuus. Ihmisen on oltava oma itsensä, vaikka muut yrittäisivät alistaa häntä tiettyyn muottiin. Nerous ja menestys ei kumpua keskinkertaisuudesta.

Tämä on niitä kirjoja, jotka kannattaa ehdottomasti katsoa YouTuben kanssa. Lähes kaikki Zlatanin kuvailemat maalit löytyivät videoituna netistä ja ne saivat syvyyttä, kun luki, millaisia ajatuksia miehen päässä liikkui niitä tehtaillessa. Menestysvuodet sijoittuvat 2000-luvulle ja sekin lisäsi immersiota, että moni tapahtumista löytyi omasta muististanikin , esim. Italian sopupeliskandaalit, nuoren AS Roman kannattajan kuolema, Ruotsin ottelut arvokisoissa, Barcan penkitys. Tarttumapintaa toivat myös luonnehdinnat miehen pelitovereista, jotka ovat tuttuja nimiä jokaiselle jalkapalloa seuraavalle.

Tästä sai kyllä inspiraatiota, huomattavasti enemmän kuin Jobsin vastaavasta. Vastedes on kai pakko tarkkailla Zlatanin otteita suurennuslasin alla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti