Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan

Keväisen hellepäivän kallistuessa iltaan ilmestyi Moskovassa Patriarkan lampien luokse kaksi kansalaista. Näin ajattomalla ja yksinkertaisuudessaan paljon lupaavalla lauseella alkaa Mihail Bulgakovin klassikko Saatana saapuu Moskovaan. Toisen ja kolmannen lauseenkaan ei tarvitse hävetä itseään ensimmäisen rinnalla, vaikka sen eleganssia on tietty vaikea tavoittaa. Tässä kirjassa on, sanoisinko, tuhansittain upeita lauseita ja mikä parasta, yhdessä ne muodostavat hauskan, kiinnostavan ja hyvin venäläisen tuntuisen seikkailun. 

Ensimmäinen kohtaus alkaa kiinnostavasti. Ystävykset pohtivat Jumalan olemassaoloa ja loogisesti päätyvät toteamaan, ettei moista veikkoa ole koskaan olemassa ollutkaan. Tätä johtopäätöstä kyseenalaistamaan saapuu itse Saatana, tällöin vielä tuntemattoman ulkomaalaisen roolissa esiintyen. Kiehtovan keskustelun päätteeksi hän raottaa hieman tulevaisuuden esirippua ja ennustaa Massolitin puheenjohtajan, Berliozin, kuolevan mitä pikimmiten. Pian alkaakin tapahtumaan. Maahan loiskunut auringonkukkaöljy ja raitiovaunu muodostavat olosuhteet, joiden seurauksena Berliozin irti leikkautunut pää vierii pitkin katukivetystä. 

Tapahtumat etenevät tämän jälkeen vauhdikkaasti. Kerronta keskittyy yhteen henkilöön kerrallaan, jotka kaikki esitellään pikkuhiljaa tarinan edistyessä. Heillä kaikilla on omatunnollaan jotain päivänvaloa kestämätöntä ja paholainen ystävineen on orientoitunut tuomaan julki nämä luurangot ja rankaisemaan asianomaisia kullekin sopivalla tavalla. Moskovalaisten ahneus ja muut synnit maksetaan tällä tavoin heille takaisin.

Toisaalla, tarkemmin sanottuna Jerusalemissa, kuvataan Jesua Ha-Notsrin, eli Jeesuksen, pääsiäisen kaikille tuttuja dramaattisia tapahtumia. Hyvin samankaltainen tapahtumaketju nähtiin myös Waltarin Valtakunnan salaisuudessa ja näin jälkeenpäin nämä kaksi kirjaa tältä osin ovatkin hieman lomittuneet ajatuksissani. Romaanin toisessa osassa keskitytään Margaritan ja mestarin suhteeseen ja siihen miten Saatanan suunnitelmat heidän elämäänsä punoutuvat. Kirjan alkuperäisnimi on Мастер и Маргарита, Mestari ja Margarita, joten suomennoksen nimivalinta onkin mielenkiintoinen ratkaisu. Ehkä suomeksi se on jopa kuvaavampi ja kiehtovampi ja kohdistaa huomion ennen kaikkea Saatanan toimiin. 

Alkupuolella yliluonnollisuuksia annostellaan säännösteltysti ja Moskovan viranomaiset ja muut kansalaiset luonnollisesti pyrkivät selittämään kaiken järjen keinoin, huijauksina tai silmänkääntötemppuina. Tämä ihmisen tarve ymmärtää asiat logiikan kautta on kirjan mielenkiintoisinta antia mielestäni. Lopussa tarina alkaa olemaan hyvinkin fiktiivistä lentävine noitineen ja puhuvine kissoineen. Viimeistään Tanssii kuolleiden julkimoiden kanssa –osiossa fantasian tuntu on vallannut romaanin. 

Juonen kehittely on venäläisellä tavalla hämmentävää ja on jokseenkin vaikea aavistaa mihin suuntaan tapahtumat ovat oikein etenemässä. Margaritan kommellukset tuntuvat mukavan omituisilta, vaikka tuskin on häpeä tunnustaa, että en tiedä mitä näillä seikkailuilla kirjailija yrittää oikein sanoa. Tämänkin teoksen kuuntelin äänikirjana, ja välillä ehkä olisi tehnyt mieli pohtia tarkemmin kuulemaani, mutta kertojan tempo on säälimätön eikä anna aikaa syventyä sanomaan niin hyvin kuin ymmärryksenkaipuisena lukijana tahtoisi. Lopetus on kaunis ja outo. Liittykö se mitenkään alkuun, paha sanoa, mutta pidän tästä epäjatkuvuuden tunteesta.

Venäläiset nimetkin ovat hyvin hallussa verrattuna vuodentakaiseen tutustumismatkaan Dostojevskin romaaneihin, kiitos vauhdikkaasti edenneiden venäjän opintojen.  Opintoja tai ei, pidin lukemastani. Erilaisia tulkinnan tasoja lienee tämän teoksen kanssa lukemattomia. Ilmeisesti kirjan voi lukea kritiikkinäkin venäläistä yhteiskuntaa kohtaan. Tätä tasoa en ainakaan ensilukemallani osannut tavoittaa. Konkreettisten tapahtumienkin seuraaminen vaati jo sen verran paljon keskittymistä. Pitänee kai mainita, että kirja oli myös hyvin hauska johtuen ennen kaikkea Saatanan seurueen vekkulimaisista kiusanteoista ja ihmisten reaktioista niihin. 

Saatana saapuu Moskovaan jää varmasti mieleeni kauaksi aikaa. Varsinkin sen ovela tunnelma. En taida nyt tältä istumalta nostaa sitä mihinkään henkilökohtaisiin Hall of Fameihini, mutta kunniamaininnan hienona kirjana se on ehdottomasti ansainnut. Oma lehmä ojassani ammuu myös villisti, koska lukukokemus tuki kyllä hyvin motivaatioani venäjän opiskeluun. Välillä oikein maistoi, kuinka suomennoksen takana lymysi alkukantaisen elinvoimaisia venäjänkielisiä lauseita, jotka eivät kuitenkaan päässeet oikeuksiinsa vieraalla kielellä. Tästäpä voisi kehittää pienimuotoisen haaveen – lukea jokin venäläinen klassikko vielä joskus alkuperäiskielellään. Joten ei kai auta kuin painua kertaamaan niitä suhisevia ja säriseviä, kammottavia ja kiehtovia ässiä…