tiistai 17. tammikuuta 2012

Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti

Pyrstötähti uhkaa muumilaakson rauhaa! Vesi pakenee joista ja meristä, taivas menettää sinisen värinsä ja filosofit saarnaavat tulevaa onnettomuutta. Muumeille tämä tarkoittaa tilaisuutta uuteen jännittävään seikkailuun. Kuinka Muumipeikko ystävineen (uusine ja vanhoine) pärjää, kun vastassa on jättiläismäinen avaruuden kiertolainen? Onko tämä  muumien loppu?

Pelottavien asioiden äärellä siis ollaan. Valitettavasti mielikuvitukseni ei enää tässä iässä riitä pistämään minua vapisemaan jännityksestä. Pienenä paljon kulutettu animaatioversio oli tosiaan hurjan jännä. Nyt huomio keskittyi muihin seikkoihin. Lähinnä siis sen ihmettelyyn, kuinka lahjakkaasti Jansson puhaltaa elämää lauseisiinsa ja saa ne tuntumaan aidoita ja lämpimiltä.

Kirjaversio tosin eroaa animoidusta jonkin verran. Kirjassa on enemmän satunnaistaisteluja (tuttuja Final Fantasyista) erilaisten pahisten kanssa. Kuitenkin ne ovat aika lyhyitä ja ratkeavat useimmiten venyttämättä dramaa äärimmilleen. Lisäksi kirja tarjoaa hauskoja yksityiskohtia, joiden tuoma tunnelma loistaa poissaolollaan leffassa, esimerkkeinä tähtitieteilijöiden tupakantumpit vuoren rinteillä, Nipsun matemaattiset laskutoimitukset kauppapuodissa ja Nuuskamuikkusen osittain toimiva huuliharppu.

Muumiväen elämänasenne on ihailtavan leppoisaa. Tämänkaltainen ennakkoluulottomuus ja suvaitsevaisuus on toki ainakin länsimaissa hyvin harvinaista, niin kirjoissa, elokuvissa ja oikeassa elämässäkin. Osa hahmoista sentään osoittaa inhimillistä erehtyväisyyttä.  Niiskuneiti on totutun rasittava turhamaisuudessaan, Nipsu ahnehtii kaikkea, mikä kiiltää ja Niisku näsäviisastelee ja tuntuu olevan niitä ihmisiä, jotka sanovat vaistomaisesti ei kaikelle uudelle.

Kuitenkin, kuten jo sanoin, hahmojen käyttäytymistä ihmetellessä ajatukset harhailevat kuitenkin jatkuvasti niiden luojaan. Mitä Jansson mahtaa tällä tarkoittaa? Millainenhan ihminen hän oli eläessään? En minä missään tynnyrissä asunut toki ole. Tove Jansson taitaa olla enemmän tai vähemmän tuttu jokaiselle suomalaiselle. Mutta on mielenkiintoista leikitellä ajatuksella kahvitteluhetkestä Toven kanssa. Kuinka hienoja tarinoita ja opetuksia häneltä voisikaan omaksua.

Hauska lukukokemus siis. Häviää kuitenkin syvyydessään mielestäni Muumipappa ja merelle aika paljonkin. Meriseikkailun tunnelmaan ei vain moni teos yllä. Voi olla, että lähitulevaisuudessa popsin muitakin muumiklassikkoja. Miksi? Kai yritän vain tasapainottaa Game of Thronesin raakuutta ja härskiyttä jollakin lämpimällä ja tutun turvallisella. 

Thronesista puheenollen…voin hyvin kuvitella Muumipapan Winterfellin viisaana hallitsijana. Ja Nuuskamuikkunen on tietysti Jon Snow. Mörkö vaeltaa yksinäisyydessään muurin pohjoispuolella. Hattivatit purjehtivat Iron Islandsien karikoissa. Entäs sitten Sansa ja Niiskuneiti? Taitaa olla plagiaatti koko sarja…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti